ETUSIVUESITTELYHEVOSETTOIMINTAMUUTA
Kasvatus - Astutuspalvelut - Kilpailut

Kasvatus

Meillä ei ole kasvatuksemme suhteen mitään suurempia tavoitteita. Haluamme vaan, että varsat ovat terveitä, hyväluonteisia ja löytävät tulevaisuudessa mahdollisimman hyvän kodin.

Suurin osa tallilla syntyvistä varsoista menee suoraan myyntiin, mutta osa jää myös kotitallilleen asumaan. Kaikki varsat kuitenkin saavat nimensä perään Hexen- kasvatusliitteen. Poikkeustapauksissa varsan nimi voi olla myös ilman kasvatusliitettä, esimerkiksi jos liite ei yhtään sovi nimeen. Varsan nimen pitää alkaa samalla kirjaimella kuin isän tai emän nimi. Trakehnerien kohdalla nimen pitää alkaa samalla kirjaimella kuin emän nimi. Tammat kantavat varsaan VARL:n ikääntymisen mukaan eli 44 päivää ja varsa vieroitetaan 24 päivän kuluttua.

» Kasvattajaksi tulee merkitä ja linkittää Hex Sporthorses JA Viivuska
» Kasvatti olisi hyvä rekisteröidä VRL:ään laittamalla kasvattajaksi tallin tunnus HEXS8186, kasvatusnimeksi Hexen ja syntymämaaksi Suomi (FIN)

  

Myyntiehdot

» Kasvatin nimeä, sukua, kasvattajaa ja syntymäaikaa ei saa muuttaa
» Jos joudut jostain syystä myymään kasvattimme, niin tarjoa sitä ensin kasvattajalle sähköpostin kautta. Myymme kasvattimme yleensä itse eteenpäin
» Jos kasvatin sivuille ei tapahdu muutosta pitkään aikaan, sivut ovat toimimattomina tai omistajaan ei saa siedettävässä ajassa yhteyttä, otamme kasvattimme takaisin
» Jos kasvatin sivujen osoite muuttuu, se ilmoitetaan kasvattajalle
» Kasvatin kuoltua sille tehdään muistosivut, jotka ilmoitetaan kasvattajalle

Trakehnerit

Nimi (menestys) Syntymäpäivä Isä Emä Omistaja
?. N**** Hexen 25.03.2012 Rudebox xx Nightliner Myynnissä
o. Whimwader Hexen 20.03.2012 Whistlejacket Lavigne Belv Viivuska
o. Nocturnus Hexen 28.02.2012 Nothwulf BE Sampetra PB Viivuska
t. Visionary Hexen 10.02.2012 Vagabond Rowland Lavendel sabina
o. Nightmare Hexen 02.02.2012 Glamrocker Nightliner Julia
o. Lavarunner Hexen 01.02.2012 Wanderlust 'If Lavigne Belv yukitora
o. Luvly Hexen 11.01.2012 Lovely Boy F Goldy BE Hyena & Milja
o. Vigor Hexen 31.12.2011 Vladimir Rox Lavendel Viivuska
t. Caldera Hexen 25.12.2011 Chapman Goddess' Embodiment Siiri K.
t. Nightbringer Hexen 15.12.2011 Labyrinth Nightliner myynnissä
o. Laccolith Hexen 16.11.2011 Roxbury's Tracotta Lavendel Jaana K.
o. Maverick Hexen 14.11.2011 Mr. Ex Goddess' Embodiment Viivuska
o. Psychotron (57 sijoitusta) 20.05.2011 Partybody Rowland Envy PB Vibaja
o. Aicon Hexen 15.05.2011 Aiaré Rubicon Varattu Lillalle
o. Roger Hexen (YLA3, ERJ-III, ERL-II, Ch) 19.03.2011 Raven Crest Goddess' Embodiment re-elect
t. Necrotic Hexen 11.01.2011 Nicotinecall PB Envy PB Chao

Brandenburgit

Nimi (menestys) Syntymäpäivä Isä Emä Omistaja
o. Brutalizer Hexen 10.10.2011 Ruppel BE Blaire Belv Viivuska
o. Viperwolf Hexen 09.08.2011 Lyonel ZAV Anafrid BE Seela
t. Xintye Hexen 07.05.2011 Egon von Hildegard Xynthia ZAV reia
t. Gertrudis Hexen 04.02.2011 Gajus Belv Goldy BE heiskä.

Ratsuponit

Nimi (menestys) Syntymäpäivä Isä Emä Omistaja
rp-t Taiga Hexen 15.04.2012 Tokiotwist wik Art Sacnite Xeni
rp-? C/P**** Hexen 10.04.2012 Crispin DON Phobia varattu
rp-o Twinclaw Hexen 31.03.2012 William the Bloody Tradewinds Liia
rp-? G???? Hexen 14.03.2012 Goldmember Glacial Varattu Lillalle
rp-t. Pearl Hexen 30.01.2012 Aylworth U Penarwen BE Viivuska
rp-t. Daraja Hexen 10.11.2011 Darkpact Symfonie Hauru

Lewitzerit

Nimi (menestys) Syntymäpäivä Isä Emä Omistaja
t. Marina Hexen 20.04.2012 Mafius Ter Rothofs Celine LuciDa
t. Sigi Hexen 01.04.2012 Bacardi Symfonie gespenst
t. Salome Hexen 04.03.2012 Flemming DHF Silhana DHF Nora
o. Request Hexen 19.01.2012 Rothofs Casper Symfonie Mari H
t. Finesse Hexen 20.12.2011 Figur v. Kluft Symfonie Viivuska

Knabstrupit

Nimi (menestys) Syntymäpäivä Isä Emä Omistaja
t. Jaden Hexen 03.03.2012 Snipe Cocio Juksulan Freesia Hauru
t. Vandora Hexen 29.02.2012 Vigilant Wubbels D'jeanine Unte
t. Wyome Hexen 15.01.2012 Moaring Morris Wubbels D'jeanine Heidi N
o. Frode Hexen 12.12.2011 Figaro v.d. B Wubbels D'jeanine Christa W.
t. Runecaster Hexen 25.12.2011 Rune Ion Nattina Ion Viivuska

Muut hevoset ja ponit

Nimi (menestys) Syntymäpäivä Isä Emä Omistaja
sph-o Velhon Musketti 01.04.2012 Mörkövaaran Luoti Meren Helmiina Jonna E
fwb-o Grimoir Hexen 20.03.2012 Kingston Vicar Greitje Belv maxi
fwb-o. Norwood Hexen 15.02.2012 Nothwulf Belv Sefika Belv Hamzi
sph-t. Velhon Virvatuli 11.11.2011 Verneri KAT Meren Helmiina Viivuska
old-t. Amsterdamn 06.07.2011 Justin Bellamy Absurd Fight Camberry


    

Astutuspalvelut

Hex Sporthorsesissa orit astutuvat joko luomuna tai keinosiemennyksenä - tilanteen mukaan päätetään mikä on sekä orille että tammalle parempi. Keinosiemennykset hoidetaan joko siirto- tai pakastesiemennyksenä, joka riippuu aina siitä asuuko ori ulkomailla vai tallilla. Tarvittaessa voimme myös lähettää siirtospermaa ulkomaille, jos tamman kuljetus ei tallille onnistu. Meillä on oma siirtosperman maahantuonti, joka koskee vain tallin omia ja yhteistyötallien oreja. Sopimuksen mukaan myös tuonnit muilta oriasemilta ovat mahdollisia. Kaikki toimenpiteet tapahtuvat ammattitaitoisessa valvonnassa. Valvomassa on aina joku tallin omasta henkilökunnasta ja eläinlääkäri.

Astutuskaudet ovat tallilla keväällä ja syksyllä, mutta myös kilpailukauden aikana on mahdollista sopia astutuksesta. Silloin astutus tapahtuu vain keinosiemennyksenä.

Hinnasto

Tamman ylläpito ja hoito 20 v€ + alv. 22% / päivä
Orin varaus 300 - 600 v€ + alv 22 %

Siirtosiemenys 900 - 1400 v€ + alv 22 %
Pakastespermasiemennys 1100 - 1600 v€ + alv 22 %
Varsamaksu 1200 - 1700 v€ + alv 22 % (vain elävästä varsasta)

Hinta riippuu aina siitä, mikä ori on kyseessä. Hinnat vaihtelevat vuodenajan ja astutuskauden mukaan. Ne sovitaan ja ilmoitetaan tamman omistajalle erikseen.

Tammojen majoitus

Tammat majoitetaan kahdenkymmenen karsinan talliin. Jokaisen hevosen hoito sovitaan omistajan kanssa erikseen. Ylläpito - ja hoitopakettiin kuuluu loimitus ja harjaus päivittäin, vienti laitumelle tai tarhaan, ruokinta ja tarvittaessa lyhyt liikuttaminen.

Tärkeää tamman omistajalle

» Huolehdi, että tammalla on tarvittavat rokotukset ja vakuutukset voimassa.

Kriteerit

» Tamman on oltava yli 4 vuotias
» Tammalla pitää olla toimivat ja valmiit sivut
» Tammalla on kilpailtu jonkin verran
» Tamman suku on saman mittainen kuin orilla, eikä suvuissa ole samoja nimiä
» Tamman omistajalla on velvollisuus ilmoittaa varsan sivut tai pyytää varsan omistajaa ilmoittamaan ne kahden viikon kuluttua varsan syntymästä

Astutuksen varaus

Astutuksen varaus tapahtuu aina sähköpostin kautta. Viestistäsi pitää löytyä seuraavat asiat:

» nimesi ja sähköpostiosoitteesi
» orin nimi
» tamman nimi ja sivujen osoite
» Kerro vähän varsan tulevaisuudesta (jää sinulle vai myyntiin) ja astutuspäivätoivomus. Jos astutus tapahtuu tallilla, ilmoita myös miten tamman majoitus ja hoito hoidetaan.

    

Kilpailut

Hex Sporthorsesissa järjestetään silloin tällöin este -, koulu-, kenttä - ja valjakkokilpailuja. Kaikki kilpailut listataan tähän alle.

KRJ:n koulukilpailut

19.04.2012 - kutsu
18.04.2012 - kutsu
17.04.2012 - kutsu TT
16.04.2012 - kutsu TT
15.04.2012 - kutsu TT
14.04.2012 - kutsu TT
25.01.2012 - kutsu TT
25.01.2012 - kutsu TT
24.01.2012 - kutsu TT
23.01.2012 - kutsu TT
22.01.2012 - kutsu TT
21.01.2012 - kutsu TT
20.01.2012 - kutsu TT

19.12.2011 - kutsu TT
18.12.2011 - kutsu TT
17.12.2011 - kutsu TT
16.12.2011 - kutsu TT
15.12.2011 - kutsu TT
14.12.2011 - kutsu TT
29.11.2011 - kutsu TT
28.11.2011 - kutsu TT
27.11.2011 - kutsu TT
26.11.2011 - kutsu TT
25.11.2011 - kutsu TT
24.11.2011 - kutsu TT
02.11.2011 - kutsu TT
01.11.2011 - kutsu TT
31.10.2011 - kutsu TT
30.10.2011 - kutsu TT
29.10.2011 - kutsu TT
28.10.2011 - kutsu TT
17.05.2011 - kutsu TT
16.05.2011 - kutsu TT
15.05.2011 - kutsu TT
14.05.2011 - kutsu TT
13.05.2011 - kutsu TT
12.05.2011 - kutsu TT

ERJ:n estekilpailut

17.04.2012 - kutsu TT
16.04.2012 - kutsu TT
15.04.2012 - kutsu TT
14.04.2012 - kutsu TT
13.04.2012 - kutsu TT
12.04.2012 - kutsu TT
20.01.2012 - kutsu TT
19.01.2012 - kutsu TT
18.01.2012 - kutsu TT
17.01.2012 - kutsu TT
16.01.2012 - kutsu TT
15.01.2012 - kutsu TT

12.12.2011 - kutsu TT
11.12.2011 - kutsu TT
10.12.2011 - kutsu TT
09.12.2011 - kutsu TT
08.12.2011 - kutsu TT
07.12.2011 - kutsu TT
04.05.2011 - kutsu TT
03.05.2011 - kutsu TT
02.05.2011 - kutsu TT
01.05.2011 - kutsu TT

KERJ:n kenttäkilpailut

18.04.2012 - kutsu
17.04.2012 - kutsu TT
16.04.2012 - kutsu TT
15.04.2012 - kutsu TT
14.04.2012 - kutsu TT
13.04.2012 - kutsu TT
22.01.2012 - kutsu TT
21.01.2012 - kutsu TT
20.01.2012 - kutsu TT
19.01.2012 - kutsu TT
18.01.2012 - kutsu TT
17.01.2012 - kutsu TT
25.11.2011 - kutsu TT
24.11.2011 - kutsu TT
23.11.2011 - kutsu TT
22.11.2011 - kutsu TT
21.11.2011 - kutsu TT
20.11.2011 - kutsu TT

VVJ:n valjakkokilpailut

20.01.2012 - kutsu TT
19.01.2012 - kutsu TT
18.01.2012 - kutsu TT
17.01.2012 - kutsu TT
16.01.2012 - kutsu TT

Villit valjakkokilpailut

10.04.2012 - kutsu
09.04.2012 - kutsu
08.04.2012 - kutsu


VIRTUAALITALLI
A SIM-GAME STABLE